Happonen Juhani

TAPAHTUI TOSIELÄMÄSSÄ

Hinta: 10,00 €

Tuotetiedot

Juhani Happosen elämään ovat liittyneet hyvin läheisesti lapset. Kolmen lapsen isänä ja viiden lapsenlapsen ukkina jo omassa perhepiirissä on tapahtunut yhtä ja toista mielenkiintoista. Oltuaan opettajana lähes neljänkymmenen vuoden ajan hänen mieleensä ovat jääneet lukemattomat tapaukset koulumaailmasta. Happonen on ollut lisäksi parilla sadalla lasten- ja nuortenleirillä ohjaajana ja tavannut siellä noin kymmenentuhatta lasta ja nuorta.

Tällaisista tilanteista kootuista tositapahtumista muodostuu kirjan sisältö. Tarinat ovat lyhyehköjä, joita lapset varmaan mielellään itse lukevat tai kuuntelevat vanhempiensa ja isompien sisarustensa lukemina. Jokaisessa tarinassa on mukana myös aikuisia, joten kirja soveltuu hyvin lasten lisäksi myös aikuisten luettavaksi.

Teos on myös eräänlainen askartelukirja. Taitavan kuvittajan, Laura Kaatajan, piirrokset odottavat lukijan ryhtyvän värityspuuhiin. Ehkä lapsen itsensä värittäessä tarinoista piirrettyjä kuvia kertomuksiin sisältyvät lyhyet opetukset jäävät paremmin mieleen.

Kustantaja: KKJMK 2014

Hinta: 10,00 €
Tuotetta saatavilla.